Miksi uuden oppiminen on niin vaikeaa aikuisiällä?

Videotykki heijastaa valkokankaalle viimeisen päälle tehdyt powerpoint-esitykset. Laserkynän punainen valojuova osoittaa tarkasti juuri siihen kohtaan, josta nyt puhutaan. Pyyhekumin kokonainen säädin vaihtaa uuden liuskan toiseen nopeasti ja vaivattomasti. Langaton korvan taakse ujutettu mikrofoni antaa mahdollisuuden käsien maksimaaliselle hyödyntämiselle verbaalisen viestinnän tukena. Ei voi kun sanoa, jotta nyt on pelit ja vehkeet viimeisen päälle kohdillaan!

Mutta yleisö ei opi. Ei, vaikka lukion takapulpeteilla nuokkumalla läpäisseet tulevat esimiehet kirjoittavat jokaisen tärkeän pointin ylös joko ”mäkkiin” tai ”aipädiinsä”. Mitään ei mene ohi mutta ei myöskään jää sisään. Missä vika?

Osaako aikuinen enää oppia?

Ihmisen kyky oppia on luontainen. Pienen lapsen ei tarvitse elämänsä alkutaipaleella ”oppia oppimista”, koska oppiminen on meille ihmisille yhtä vaivatonta kuin viiden aistimme käyttö. Jokaisella lapsella on myös hillitön sisäinen halu oppia uutta ja rajaton itseluottamus omiin kykyihinsä. Myös oppimistehokkuus on täysin ylivertainen esimerkiksi keskiverto aikuiseen verrattuna. Ei tarvitse olla erityisen korkeasti koulutettu asiantuntija huomatakseen, että oppimistehokkuus näyttää noudattavan selkeää laskusuhdannetta iän karttuessa. Toisin sanoen, mitä vanhemmaksi tulet, sitä huonommin opit, sanoo pitkän aikavälin trendianalyysit. Selityksiä tälle löytyy tasan yhtä monta kuin selittäjiäkin.

Mutta voiko omaa oppimistehokkuutta parantaa aikuisiällä, vai olemmeko tuomittuja kulkemaan koirina, joilla uusien temppujen oppimiseen yksinkertaisesti tarvitaan useampi koulutus, opaskirja ja valmennuskurssi?

On olemassa kolme iästä riippumatonta selitystä sille, miksi koulutuksissa käyvät ihmiset eivät opi.

1. Ihmisillä on aivan liikaa asioita mielessään

Jokainen, joka on päässyt seuraamaan vierestä kun pieni lapsi yrittää oppia jonkin uuden taidon, kuten kävelyn, piirtämisen tai polkupyörällä ajon, on varmasti huomannut, että kyseinen lapsi ei sillä hetkellä juuri muun maailman menoa mieti. Toisin sanoen, lapsen fokus on täysin tässä hetkessä, eikä todellakaan omissa ajatuksissa. Kutsumme tällaista tilaa kirkkaan mielen tilaksi. Kirkas mieli on täysin vapaa turhanpäiväisestä ajattelusta. Tällöin uuden oppimiselle on luonnostaan tilaa ja kaistaa. Aivan kuten moottoritiellä ajettaessa oma vauhti on huomattavasti nopeampaa silloin kun molemmat kaistat eivät ole täynnä matelehtivia rekkoja.

Kirkas mieli on ylivoimainen etu missä tahansa asiassa. Kun mielemme on kirkas, olemme vastaanottavaisia uudelle tiedolle ja pystymme omaksumaan sekä soveltamaan sen tarjoamat mahdollisuudet välittömästi. Lisäksi olemme avoimia omille oivalluksille, jotka tehostavat oppimistamme. Kun puhumme oivalluksista, viittaamme ns. ”ahaa” elämyksiin, joiden aikana yhtäkkiä vain ymmärrämme miten jokin asia toimii ja tämä ymmärrys ohjaa jatkossa luonnollisesti toimintaamme.

Syy, mikseivät ihmiset opi koulutuksissa on yksinkertaisesti se, etteivät he todellakaan ole kirkkaan mielen tilassa. Heidän huomionsa on pääosin heidän mielessään risteilevissä ajatuksissa. Tiedostamattaan he juoksevat turhanpäiväisen ajattelun oravanpyörässä. Sillä, mitä he sattuvat ajattelemaan ei ole merkitystä. Tärkeintä on huomata, että pakonomainen ajattelu vie heidän fokuksensa pois tästä hetkestä, jossa oppiminen tapahtuu.

Kirkas, pakonomaisesta ajattelusta vapaa mieli on onneksi kuitenkin saavutettavissa jokaisena hetkenä, sillä se on perustilamme. Meidän ei tarvitse tehdä mitään saavuttaaksemme kirkkaan mielen tilan. Usein pelkkä ylikierroksilla käyvästä mielestä tietoiseksi tuleminen palauttaa ihmisen kirkkaan mielen tilaan ainakin hetkellisesti, jolloin oppimistehokkuus kasvaa automaattisesti.

2. Ihmiset eivät sisäistä asioita koska he yrittävät ymmärtää kuulemaansa

Otsikko saattaa kuulostaa paradoksaaliselta. Miten niin se, että yrittää ymmärtää kuulemaansa on muka ongelma? Vastaus on hyvin yksinkertainen ja liittyy läheisesti edeltävään kohtaan. Kun yritämme kuunnellessamme samalla ymmärtää kuulemaamme, täyttyy mielemme ajattelusta, jolloin vapaata oppimiskaistaa ei löydy.

Kasvaessamme aikuisiksi omaksumme viattomasti ns. suodattavan kuuntelun mallin. Siinä yritämme sovittaa kuulemaamme nykyiseen ymmärrykseemme kyseisestä aiheesta. Mielemme on täynnä ajatuksia, kuten ”tämän minä jo tiedän”, ”tässä ei ole mitään järkeä”, ”tämä on mielenkiintoista”, ”ai tämä on vähän niin kuin x, y, z” jne. Suodattavassa kuuntelussa huomiomme on pääsääntöisesti omissa ajatuksissamme, jolloin kuulemme pääsääntöisesti vain omat ajatuksemme siitä mitä meille kerrotaan, sen sijaan että ymmärtäisimme, mitä puhuja todella yrittää meille välittää.

Kun mielemme on hiljainen ja vapaa kaikenlaisesta ajattelusta, kuulemme paljon paremmin mitä ulkopuolellamme tapahtuu. Kuunteleminen kirkkaan mielen tilassa saattaa olla monelle täysin uudenlainen kokemus. Tosiasiassa olemme vain unohtaneet, miltä tällainen luontainen kuuntelu tuntuu.

Kirkkaalla mielellä kuunteleminen vastaa tapaa, jolla ihmiset kuuntelevat lempimusiikkiaan. Tunne, joka kirkkaan mielen tilassa kuunteluun yhdistyy, on rentoutunut, tyyni ja vaivaton. Mieli on tällöin vapaa turhasta ajattelusta. Mitä monikaan ei tiedä on, että vastaava tapa kuunnella toimii myös opetustilanteissa. Itse asiassa kirkkaalla mielellä kuuntelu johtaa usein omien oivallusten syntyyn, mikä on huomattavasti tehokkaampi tapa oppia uutta kuin pelkkä tiedon määrän lisääminen.

3. Kouluttajat jakavat omia oivalluksiaan oppaina muille

Yksi yleisimpiä virheitä, joihin erilaiset kouluttajat ja puhujat (viattomasti) sortuvat on se, että he yrittävät jakaa itse oivaltamiaan läpimurtoja oppaina muille. Usein tähän liittyy jonkinlaisen tekniikan tai askel –metodin liittäminen oivallukseen. Tausta-ajatuksena näissä on se, että muut voivat saavuttaa saman ”päämäärän”, mikäli he vain omaksuvat riittävän syvällisesti teorian tekniikan takana ja toteuttavat vaaditut askeleet käytännössä.

Logiikka tämän ajatusmallin takana on yleisesti hyväksytty, eikä sitä juurikaan kuule kyseenalaistettavan. Itse asiassa koko itsensä kehitys (personal development) ja ”self-help” -business perustuu tälle uskomukselle. Tämän uskomuksen voi tiivistää pelkistetysti lauseella ”se, mikä toimii yhdellä, toimii myös toisella, mikäli opit/ideat/tekniikat vain omaksutaan ja toteutetaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistä esimerkkiä mukaillen.”

Todellisuudessa kaikki henkilökohtaiset oivallukset ovat tiettyyn aikaan ja paikkaan räätälöityjä. Ne ovat oman elämän läpimurtoja, joilla ei ole mitään tekemistä minkään ulkopuolelta tulevan opin, tekniikan tai ajatusmallin kanssa. Oivaltaessaan uutta, ihmisen tietoisuuden taso nousee ja ymmärrys elämästä ja itsestä kasvaa luonnollisesti. Toki oivallusta voi edeltää joukko toimia, jotka näyttävät olevan syy sen syntymiseen. Mutta jos jokin ulkomaailman asia voisi itsessään synnyttää ihmisessä oivalluksen, täytyisi sen synnyttää sama oivallus jokaisessa kyseisen asian kanssa tekemisissä olevassa ihmisessä.

Oppimistehokkuus ylös lapsen mielellä

Pohtiessamme, miksi lapset ovat niin tehokkaita uuden asian oppioita, emme voi olla huomaamatta, että he tekevät juuri päinvastoin kun aikuiset. Heillä ei ole turhaa ajattelua mielessään vaan heidän fokuksensa on täysin tässä hetkessä, jolloin he ovat luonnostaan kirkkaan mielen tilassa. He eivät myöskään tietoisesti yritä sovittaa kuulemaansa nykyiseen ymmärrykseensä vaan ovat avoimia uuden tiedon oppimiselle. Lisäksi he oppivat omien oivallusten kautta ja antavat tämän luontaisen systeemin tehdä tehtävänsä ilman jatkuvaa ulkoista väliintuloa.

Mikäli haluamme nostattaa oppimistehokkuutta koulutuksissa, tarvitsemme yksinkertaisesti paikalle enemmän lapsenmielisiä oppijoita kirkkaalla mielellä varustettuna.